Kiviahossa oli tuvassa hella ja siinä uuni, jossa laitettiin ruokaa ja leipomuksia. Nukkumakamareissa oli kakluunit, niitä oli siis kolme. Lisäksi oli perähuoneessa vielä iso leivinuuni. Äiti paistoi leivinuunissa kaikenlaisia leipiä, useimmiten ruisleipää ja rieskoja. Ne ruisleivän kannat oli minusta tuoreessa ruisleivässä parhaita. Aika monesti kävi niin, että joku isompi henkilö vei ne kantapäät ja minua harmitti. Ni, sitte äiti leipoi ”kantapäitä”. Eli niin pieniä vähän soikion mallisia ruisleipiä, että kun ne halkas, niin siittä tuli justiin kaksi kantapäätä. Kyllä ne oli hyviä. Ja rieskatkin oli mahottoman hyviä.
Mutta vielä parempaa oli, kun hellanpäällä pannussa paistettiin läskiä ja kun siihen kastoi ruisleipää, niin se se vasta oli hyvvää.
Ja sitten kun Mustastalammista oli saatu lahanoja, niin äiti laittoi ne putsattuina, mutta muuten kokonaisina uunipannulle ja hellanuuniin. Lahnat oli niin isoja, että yhestä lahnasta tuli koko pelti ihan täyteen. Uunissa ne muhi hyväksi, ja kyllä oli valkoinen lahnanliha makoisaa. Se kun ei ole voimakkaan makuista.
Jos vielä paremmaks yrittäis laittaa, niin sen täytyy sitten olla Helka-mummun mutti uutisohrajauhoista, kun oli puitu syksyllä. Siihen muttipataan ei saanu kersat koskia. Kun jauhot oli lisätty pataan, niin Helka pisteli jauhoihin reikiä niin, että mutin kypsyessä vesi ja voi tursus pohjalta ylöspäin. Jos siihen meni silloin koskemaan, niin ei ois tullu ku yksi iso koiranpäälonkki. Helkan mutti ei ollut koskaan ”koiranpäämuttia” eli semmosta isopaakkuista, vaan aina tasamuruista. Ei meinannut malttaa, että sai ottaa lämmintä muttia kattilasta ja laittaa siihen päälle hirviästi hienoasokeria. Ite söin niin tai sitten kallistin lautasta ja laitoin alaosaan maitoa ja pikkuhilijaa siittä söin sokeri-muttiseosta lusikalla maidon kanssa. Muut laittoi muttiin voita. Irjakin osasi tehä hyvvää muttia, muttei niin tasaista kuin Helka.