Irja kertoi, että asuessaan Kannistolla, hän usein näki Kiviahon Martin kulkemassa maantiellä kotiinsa päin ja aatteli, että tuo on kyllä komea poika. Niinhän sitten kävi, että Martti vei Irjan Kiviahoon.
Kiviahon pihapiirissä oli talo, talli, navetta, aitta, puuhuone, sauna ja vanha sauna tuohon aikaan. Lisäksi metsän reunasta löytyi lammasmökki, johon Helka-mummu paimensi lampaat yöksi. Kiviahon mäen alla oli riihi ja latoja oli kaikilla pelloilla. Peltopinta-alaa oli paljon ja metsää päälle. Kiviaho oli kylän isoimpia tiloja.
Kuvassa talon oikealla puolella näkyy vaatteita narulla kuivamassa. Pyykkejä äiti kuivasi ulkona tai tuvanpäällä eli ullakolla. Kätevä juttu se, että pakkanenkin kuivattaa pyykit. Kädet oli aivan kohmeessa, kun pyykkejä pakkasella ripusti narulle. Ja lakanat ja pyyhkeet oli levyjä, kun niitä haettiin sisälle. Mikähän vuosi on ollut, kun äiti on saanut ekan pulsaattoripyykkikoneen navetan karjakeittiöön? Sinne tuli vesi lähteestä. Vesi kuumennettiin puilla lämpiävässä padassa. Karjakeittiössä oli tallessa vanha pyykkilauta ja sillä sain pestä nukenvaatteita sillä aikaa, kun äiti pesi pulsaattorikoneella vaatteita tai teki elukoille suurusta.
Suunnilleen pyykkinarun vieressä olevan pihlajan kohdalla on sijainnut Heikki Kiviahon isän ja äidin talo, sieltä löytyy muutama nurkkakivi vieläkin.
Tulvat olivat jokakeväisiä tuttuja, vuonna 1981 oli suurin tulva miesmuistiin, ja tuosta tulvasta on tuo ylin kuva. Vettä oli heti Kiviahonmäen alta lähtien ja pitkälle Harsuselle päin. Maitotonkat piti viedä veneellä Harsusen puolen tulvan yli maitoautolle. Sitä varten isä osti veneen. Kouluun oli jännittävä mennä tulvien aikaan. Piti ottaa polkupyörällä kauhia vauhti, että pääsi Hallituksentien puron kohalta yli, kun vesi ulottui yli puolen renkaan. Kun vesi virtasi tien yli, se teki tiehen uomia. Se olikin sitten kylmempi paikka, jos rengas meni semmoiseen. Ja vielä pahempi oli se, kun vesi vei rumpujen kohdalta maan ja hiekat pois ja tuli reikiä rummunrenkaiden väleihin. Isä mahtoi hakea kauppatavarat traktorilla, kun vesi oli korkeimmillaan! Jos rumpu oli rikki, niin sitten ei päässyt silläkään.
Isojen koivujen alla hiekkakankaassa oli ”kuoppa” eli maakellari, jossa oli katto ja ovi ja joka toimitti pakastimen/jääkaapin virkaa. Siellä säilytettiin esimerkiksi puolukkasaavia, johon puolukat puntattiin syksyllä. Ja säilykkeitä ja mehuja.
Myöhemmin, kun tuli sähköpakastinkin taloon, kuoppaan vietiin aina juhannukseksi iso korillinen limsapulloja. Niitä ihania pieniä pulloja. Makuja oli useita, eikä sieltä ei tietenkään saanut hakea limsaa ennen kuin juhannusaattona…
Toinen kuoppa oli vähän matkan päässä metsässä Jylhänniityn lähellä. Mutta tieto siitä, mitä siellä on säilytetty, on kadonnut. Perunoitako siihen aikaan, kun koko yläpelto oli perunamaana?
– Ulla –
Tuon tulvan aikaan kierrettiin tyttöin kans Mustasaari ympäri ruuhella, jossain kohti piti työntää ruuhta.
Niin, kenen tyttöin?
Ei päästy kotiin kuivin jaloin, koska kumpparit hörppäs vettä. Mukana olivat Ellu, Sinttu, minä ja Ulla, ku tuo ruuhi oli Taiton. Tuli lainattua ruuhta kyllä ilman lupaakin. Muista joskus toisen kerran, kun olin lammella soutelemassa, ni Taito huuteli toiselta rannalta. Souvin sinne ja Taiton ruuhi oli karannut tuulen tai tulvan mukana ojansuuhun. Souvin Taiton ruuhen luo ja hän otti ruuhesta kiinni ja souvin ne takasin omaan rantaan. Jospa siinä tuli lainat maksettua.
Siellä toisessa kuopassa säilytettiin ainakin peruja. Muistan hakeneeni niitä sieltä, ehkä myös lanttuja ja nauriita. Peruja oli joskus niin paljon, että kaikki kellarit ja maakellarit oli täynnä ja riitti vielä eläimillekin.
Juhannuksena oli mukava hakea limunaatipullo sieltä kellarista. Isä oli visu mies, mutta aina sai sen limsakorin ostaa. Isä tykkäsi myös jäätelöstä. Möttösen meijeriltä haettiin (Suom. huom. maitotiliä vastaan) voita, juustoa, kermaa ja jäätelöäkin. Voilappuvihosta repäistiin yksi sivu ja siihen kirjattiin hakemiset. Onnin Kaino oli useimmiten meijerillä. Hän sitten otti lapun ja haki tuotteet. Muistan jolloinkin, kun jäätelökakut oli ihan uutuuksia. Kaino sanoi että vie tämmöinen kottiis. Uskalsin ottaa, kun Kaino sanoi, että isäs tykkää siitä varmasti. Isä tykkäsi, ja muutkin, olihan se ihmeellistä herkkua! Isä sanoi usein, että tuo jäätelöä, ja sitten iltasella se litran paketti jaettiin tasan syöjille ja namskis!
Fiantti (suom. huom.: Vapun vihreä Pikku-Fiat) oli hyvä kulkemaan tulvassa. Ajoi vain kieli keskellä suuta, eikä liian kovalla vauhdilla. Kuopat ja ojat pelottivat, ettei niihin ajaisi. Sitten kun vesi tuli konepellille asti ja sisälle autoon, ei enää voinut ajaa. Auto jätettiin sitten tienvarteen ja matka jatkui kahlaten tai veneellä. Soitin ennen matkaan lähtöä Ullalle, että milloin oon perillä, ja Ulla souti hakemaan. Ei ollut kännyköitä silloin, oisivat olleet kyllä kivoja olemassa.